Lauantai 10.2.2007: Heräsin yöllä useampaan kertaan Santun yskiessä. Illalla ei ruoka maistunut, aamulla ei saanut antaa ruokaa siltä varalta, että tutkimuksien yhteydessä jouduttaisiin rauhoittamaan.

Aivan kuin koira olisi yön aikana vanhentunut 10 vuotta. Koko koira huojui hengityksen tahdissa, hengitys oli raskasta ja pumppaavaa aivan koiran takaosasta lähtien. Ulos lähdettiin häntä koipien välissä hitaasti kävellen, yksi asken kerrallaan. Pihasta pois päästyämme Santtu kävi kerran pitkällä pissillä (kun se yleensä nostaa koipea viisi kertaa parin metrin matkalla) ja kakkasi lähes kesken kävelyn keskelle polkua (kun se yleensä saattaa kulkea pitemmänkin matkan sen näköisenä että "tarttis mennä" ja etsii paikan syrjempää). Sen jälkeen se oli niin voipuneen näköinen, että kannoin sen sisälle. Kiittelin itseäni eläinlääkäriajan varaamisesta.

Lääkäriin mentiin klo 12.45. Kuunneltiin keuhkot ja sydän, mitattiin kuume, otettiin verikoe valkosoluarvon tarkistamiseksi. Lämpö oli kuin oppikirjasta, 38,5. Pulssi oli hurja, 160, kun pitäisi olla alle 100. Lääkäri kuitenkin epäili, että Santtu vaan stressaa ja jännittää tilannetta niin paljon, ja käski mitata uudelleen kotona. Valkosoluarvo oli normaali. Tuomio: hengitystieinfektio. Saatiin antibiootit kymmeneksi päiväksi ja yskänlääke viikoksi. Käskettiin pitää levossa, ei ole vaikeaa tuon koiran kohdalla. Sanottiin, että sunnuntaina tai viimeistään maanantaina pitäisi olla selkeästi paremmassa kunnossa.